Tavara-aseman kulttuuri- ja tapahtumatilan avajaisia juhlitaan vuoden kuluttua

Hiljattain solmitun vuokrasopimuksen myötä Morkun aukiolla aivan GO21:n työmaan kupeessa seisova vanha jugend-tyylinen tavara-asema ja sen vieressä sijaitseva vanha rautatieläisten asuinrakennus siirtyvät osaksi Tampereen Kulttuurikamari Oy:n perhettä. Tilojen peruskorjaus etenee aikataulussaan ja tavara-aseman uuden kulttuuri- ja tapahtumatilan avajaisia päästään juhlimaan ensi keväänä.

Tampereen Kulttuurikamarille tavara-asema mahdollistaa konserttien ja muiden tapahtumien järjestämisen myös vuonna 2023 alkavaksi kaavaillun Tullikamarin peruskorjauksen aikana. Tavara-asemasta on tarkoitus luoda paikka, jolla on oma vahva identiteettinsä siinä missä Tullikamarillakin.

– Alkuvaiheessa, eli niin kauan kuin Tullikamarin peruskorjaus jatkuu, tavara-asema tulee toimimaan pääasiallisesti suurten konserttien ja tapahtumien järjestämispaikkana. Jatkossa Tullikamari ja Tavara-asema tulevat tukemaan ja täydentämään toisiaan, mutta toimimaan ennen kaikkea omilla vahvuuksillaan, valottaa Tampereen Kulttuurikamari Oy:n kehitysjohtaja Tero Viikari tämänhetkisiä suunnitelmia.

– Tampereen Kulttuurikamarille tämä avaa aivan uudenlaisia näkymiä ja mahdollistaa tulevaisuudessa entistä runsaamman ja monipuolisemman tapahtumatuotannon, kun kaksi huippuluokan salia seisovat kaupungin ydinkeskustassa käytännössä näköyhteyden päässä toisistaan, hän jatkaa.

Tampereen Kulttuurikamari vuokraa käyttöönsä myös tavara-aseman kupeessa sijaitsevan vanhan rautatieläisten asuinrakennuksen. 1900-luvun alussa rakennettuun puutaloon tulee ainakin toimistotiloja sekä ravintolatoimintaa.

Peruskorjaus etenee aikataulussa

114-vuotiaan tavara-aseman seinien sisään rakennetaan parhaillaan muun muassa yli 1 000 hengen salia. Jatke Pirkanmaa Oy:n projektijohtaja Rauno Kulmala kertoo, että remontti etenee aikataulussaan. Jatkosuunnittelua helpottaa, kun tilan käyttäjän tarpeet ovat nyt tiedossa.

– Tunnelmaltaan tila on kuin tehty Tampereen Kulttuurikamarin toimintaa ajatellen, ja on tärkeää, että pystymme huomioimaan käyttötarkoituksen remontin edetessä. Esimerkiksi äänentoisto ja valaistus vaativat kattorakenteiden huolellista suunnittelua, jotta ripustukset voidaan myöhemmin toteuttaa turvallisesti. Myös lattiarakenteita vahvistetaan, sillä niiden kantavuusvaatimukset ovat jatkossa aivan eri luokkaa kuin rakennuksen alkuperäisessä käytössä, Kulmala sanoo.

Kulmala pitää Tampereen Kulttuurikamarin sijoittumista tavara-aseman ja rautatieläisten talon tiloihin napakymppinä.

– Rosoisuudessaan tilat sopivat erinomaisesti kulttuurialan käyttöön, mutta ennen kaikkea uskon, että ravintola- ja tapahtumatoiminnan myötä koko Morkun aukiosta muodostuu eläväinen ja kiinnostava osa Tampereen keskustan aluetta, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli: