GO21-toimitalokorttelin rakentaminen käynnistyi

Go21- toimitalokortteli sai Tampereen kaupungilta rakennusluvan syyskuun lopulla. ”Työt käynnistyivät maanrakennustöillä ja pääsimme liikkeelle alustavan aikataulumme mukaisesti,” kertoo Jatke Pirkanmaa Oy:n toimitusjohtaja Jukka Hannus. ”Ensimmäiseksi korttelissa kaivetaan kellarikerrosten edellyttämä kuoppa. Sieltä sitten lähdemme ylöspäin perustustöillä ja helmikuussa pääsemme jo maanpinnan tasoon,” Jukka Hannus kertoo. Toimistokortteli valmistuu suunnitellusti loppuvuonna 2023.  Rakennustyöt alkavat ajassa, jolloin paluu koronanjälkeiseen […]